keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Missä mennään?


Kuten varmaan on tullut huomattua, asumme edelleen vanhassa kodissamme. Vastoinkäymiset tuntuvat jatkuvan joka asiassa, joista toki kalusteongelmat olivat yksi suurimmista. Ihmisten työaikataulujen yhteensovittamisissa on myös ollut hankaluuksia. En ole uskaltanut enää hetkeen ajatella muuttopäivää. Pettymys on niin suuri sitten, kun jotain meneekin pieleen.

Onneksi meillä kuitenkin on tällä hetkellä katto pään päällä, joten varsinaisesti meillä ei kiirettä muutolle ole.

Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen pisteeseen, että viikonloppuna taidetaan siivota tontilla, Kotona. Olen odottanut tätä TODELLA paljon, sillä vihdoin saadaan lattioilta suojapahvit pois ja näen oikeasti valmiita huoneita (tällä hetkellä huoneiden kokonaishahmottaminen on raksakamojen ja suojapahvien vuoksi ollut hivenen haastavaa).

Mikäli nyt kaikki menee suunnitelmien mukaan ja loputkin pikkuyksityiskohdat hioutuvat ajallaan, parin viikon sisään meidän pitäisi päästä ajelemaan muuttokuormia.

Toki siinäkin vaiheessa Ikea-kuorma puuttuu vielä jonkin aikaa, joten suuri osa säilytystilaa, sängyt ja esim keittiönpöydän tuolit puuttuvat vielä. Mutta olemme päättäneet muuttaa heti muuttoluvan saamisen jälkeen - puutteista viis :P

Sellaista siis täällä tänään. Nyt jokaisella ne peukut pystyssä, ettei nyt enää mitään ongelmia tule.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti