perjantai 20. syyskuuta 2013

Keittiön työtasot


Vihdoin pääsin siihen pisteeseen, että kaikki keittiön työtasot on käsitelty ja asennettavissa :) Vauhtia hidasti hivenen alunperin yksi vääränkokoinen taso, joka reklamoitiin, uusi toimitettiin vasta eilen torstaina.

Tiedossa oli, että taso tulisi käsitellä ennen asennusta, mutta ohjeista ei ollut mitään hajua. Siispä K-rautaan, josta jälleen kerran ystävällisesti saimme hyvät ohjeet ja välineet :)

Käytimme käsittelyyn väritöntä Osmo Colorin TopOil-öljyvahaa, vaikka aiemmin olimmekin miettineet tasojen käsittelyä tummemmaksi. Valinta oli lllloistava, ja vaalea puu näyttää hyvältä mustien puuovien vierellä :) (lopputuloksesta kuvia kuten luvattu, keittiön valmistuttua kokonaisuudessaan)




'

Ohjeeksi saimme käsitellä tasot kummaltakin puolelta kahteen-neljään kertaan. Päädyimme kompromissina kolmeen käsittelykertaan. Varmaan joulusiivouksen yhteydessä käsittelen tasot vielä kertaalleen, aika näyttää miten tarvetta on. Tärkeää on muistaa käsitellä myös sivut ja päädyt. Mikäli tasoa ei käsittele kauttaaltaan, tiedossa on puun elämisestä johtuen taipumista ikävästi.

Netin perusteella olen saanut käsityksen, että tasojen ensimmäisen vuoden aikana kannattaisi käsitellä useammin ja jatkossa sitten riittää harvempi käsittely. Jatkossa sitten täytyy tasoja hioa ennen käsittelyä - näin niistä pitäisi tulla "kuin uudet" :) Nythän hiontaa ei ohjeiden mukaan tarvinut ennen ensikäsittelyä, pyyhin tosin pinnat puumujusta ennen käsittelyä.

Tyytyväinen tuloksiin olin, vaikka hivenen ajan säästämiseksi kompromisseja käsittelyn suhteen tehtiinkin. Tason olisi pitänyt käsittelyn jälkeen antaa kuivaa noin 12h, jonka jälkeen se olisi ollut käännettävissä ja toiselta puolelta käsiteltävissä. Päädyimme käsittelemään tasot ensin alapuolelta, kuivattamaan hetken ja käänsimme suoraan päälipuolen käsittelyä varten. Näin säästimme käsittelypäivissä puolet. Jonkin verran alapuolelle jäi jälkiä tästä kompromissiratkaisusta, mutta alapuolellehan ne jäivät.

Aikamoinen haju käsittelyaineesta lähtee ja ensimmäisen käsittelykerran jälkeen ikävä ystävä migreeni käväisi kylässä. Aine vaatii myös ehdottomasti hanskat käteen. Tärkeää on muistaa kyseisen aineen itsesyttymisvaara, joten kaikki käyteyt rätit, hanskat, välineet jne vietiin ulos yön ajaksi. Voi olla, että allekirjoittanut hieman panikoi kyseisen asian kanssa ja oli varma ensimmäisen käsittelyn jälkeisenä yönä, että talolla syttyy tulipalo. Mahdollisesti myös upotin tontilla käyttämäni vaatteet yöksi vesiastiaan - eivät syttyneet ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti