torstai 20. joulukuuta 2012

Pintamateriaalisuunnittelua


Aika kuluu hurjaa vauhtia ja kevät alkaa tulla pelottavan lähelle jo. Vaikka talossa ei toistaiseksi ole sisäseiniä ja tämän myötä selkeää kuvaa minulle eri tilojen koosta, olisi pakko yrittää suunnittella ja pikkuhiljaa jo lyödä lukkoonkin pintamateriaaliasioita.

Lattiamateriaalit on jo sunniteltu aiemmin: eteiseen ja keittiön tulee laattalaattia, samoin luonnollisesti wc-tiloihin, kodinhoitohuoneeseen ja kylpyhuoneeseen. Muualle tulee laminaatti (olohuone, makuuhuoneet ja vaatehuoneet). Seinäpinnat maalataan (poislukien märkätilat, niistä en ole vielä ihan varma), mutta ajatukset ovat vielä ihan sekaisin värimaailman osalta. Voi olla, että alkuun maalataan tilat ihan valkoisiksi ja sitten hetken aikaa asunnossa oltua ja kunhan on saatu sisustettua muuten, maalaillaan vasta sitten..

Keittiön välitila tuottaa ongelmia. Ajatuksena minulla oli aiemmin joku kiva värisävy, mutta sen valitseminen onkin yllättävän vaikeaa. Alkaa näyttää siltä, että tyydymme kuitenkin valkoiseen..? Välitilan värimaailma olisi kiva jatua myös olohuoneen puolelle (samaa tilaa), joten tämä(kin!) aiheuttaa päänvaivaa..



Eteisen ja keittiön laattaa olisi mieluiten samaa laattaa, helpottaisi huomattavasti laittoakin, eikä tarvitsisi miettiä yhteensopivuutta (keittiö kun on eteisen "jatkeena").. Tässä ongelmana on se, että eteisen puolelle haluaisin hieman tummempaa laattaa (harmaata?), mutta keittiöön tahtoisin vaaleampaa lattiaa, kun keittiön kaapistot ovat mustat. Ihastuin ehkä hieman liikaa tuollaiseen saumattomaan (?) valkoiseen keittiölaattalattiaan, sitä on vaikea saada pois mielestä..


* * * 

Loppuun vielä kuvia kuluneesta syksystä ja alkutalvesta, LUPAAN päivitellä mahdollisimman pian rakennuskuvia ihan kunnolla tähän päivään saakka (kunhan saan kuvat miehen puhelimesta..), tässä kuitenkin malttamattomimmille muutama kuva omista arkistoistani..


IMAG0301 IMAG0267 IMAG0274 IMAG0275 IMAG0380

1 kommentti: