Postauksessa 1 kerroin Puustellisuunnitelmista, jotka nyt ovat jääneet ajatuksissa hieman taka-alalle. En edelleenkään osaa oikein selittää, mikä Puustellin suunnittelupalvelussa mätti, mutta koko ajan oli jotenki semmoinen olo, että ei tämä nyt ihan toimi. Keittiösuunnitelmassa mätti jokin, jota en osannut selittää, se ei vain jotenkin tuntunut Siltä Unelmien Keittiöltä.
Lahden raksamessujen innoittamana otin yhteyttä Keittiömaailmaan ja pyysin heiltä suunnitteluapua. Saimme suunnittelijaksi todella ammattitaitoisen miehen, jonka paneutuminen asiaan tuntui aivan toisenlaiselta. Jännityksellä odotimme ensimmäisen suunnitelman valmistumista ja JES, nyt alkoi napsahdella palasia kohdalleen. Vaikka keittiö oli peruspalikoiltaan aivan samantyyppinen kuin Puustellin suunnitelmassa, oli Keittiömaailman suunnittelija saanut siihen upotettua ratkaisuja, joita emme osanneet edes ajatella. Muutama ratkaisu oli tosin liian sisustuksellisesta ajateltua ja koska keittiön haluamme ennenkaikkea toimivan käytännössä, siirrettiin esimerkiksi mikroaaltouuni kuiva-ainekaapin sisältä piilosta näkyville (en päässyt yli ajatuksesta, että kun lämmitän mikrossa makkaraa, koko kuiva-ainekaappi haisee makkaralta, hyh).
Keittiömaailmalla lähdimme liikkeelle eräästä mallikeittiöstä, jonka värimaailma ja tyyli olivat todella pitkälle sitä, mikä meitä miellyttää. Valitettavasti kuva tuosta mallikeittiöstä on todella pieni, eikä tee oikeutta materiaaleille, mutta..
Tuosta mallikeittiöstä lähdimme liikkeelle, lähinnä tuosta ovimateriaalista. Kaappilinjaa tuossa mallikeittiössää oli meidän makuumme aivan liikaa, enkä haluaisi keittiöstämme tuollaista tukkoisen oloista kokonaisuutta, joka mustasta herkästi tulee. Sen suhteen oma suunnitelmalle onnistui aika hyvin :)
Ensimmäisessä suunnitelmassa tasojen materiaalina oli (aivan älytön, kallis ja ihan liian pröystäilevä) valkoinen kivitaso. Suostuin aluksi siihen, että katsotaan miltä se suunnitelmassa näyttää, mutta en ihastunut siihen oikein sittenkään. Vaihtoehdoksi toivoin mallikeittiön innoittamana puutasoa ja nähtyäni sen suunnitelmassa, ihastuin kovasti! Kävimme läpi jo suunnitteluvaiheessa puutason huoltoa ja hoitoa, eikä se tuntunut mitenkään mahdottomalta ajatukselta edelleenkään. Sisustuksellisena elementtinäkin puutaso on niin kaunis ja meidän keittiöön hyvin sopiva <3
Keittiön tärkeät osaset säilyivät tässäkin suunnitelmassa ennallaan:
a) korkea kuiva-ainekaappi, jonka laatikot/hyllyt saa yksitellen vedettyä auki (Keittiömaailman suunnitelmassa näitä kaappeja on kaksi)
b) mahdollisimman minimaalinen ylälinja (Keittiömaailman suunnitelmassa toteutettu alunperin vaaleina valokaappeina, joiden ovet myöhemmässä vaiheessa vaihdettiin kuitenkin mustaksi)
c) saareke, jossa induktiotaso
d) mahdollisimman vähän kaappitilaa, enemmän laatikostoja
e) tarpeeksi pöytätasoa leivontaa ja ruoanlaittoa varten
f) hyvin suunniteltu valaistus
g) toimiva, kaunis kokonaisuus myös sisustuksellisesti, kun tila kuitenkin yhtä oleskelutilan kanssa
Suunnitelmaan saatiin sovitettu jopa keittiön pöytä, josta olimme jo luopumassa kokonaan (ajateltiin, ettei sitä saa mihinkään mahtumaan, tila niin rajallinen ja saarekkeesta emme tahtoneet luopua). Suunnitelmassa saarekkeen yhteyteen tulisi ruokapöytä niin, että saareke-pöytäkokonaisuus olisi olohuoneesta päin katsottuna T-mallinen. Saarekkeen olohuoneen puoleiselle sivulle tulisi lisäksi säilytystilaa harvoin käytössä oleville astioille ja tavaroille, esim. joulu- ja pääsiäiskoristeet. Todella hankala selittää ilman kuvia, mutta se näytti todella hyvältä. Ruokapöytä olisi siis samaa kokonaisuutta keittiön kanssa ja sen materiaali + väri olisi sama kuin keittiökalusteissa (musta viilutammi, jos oikein muistan?).
Keittiökoneiden osalta suunnitelma mätti jonkin verran (liian kalliita ja hienoja, tavisvaihtoehtoja ei edes oikein ollut tarjolla mielestäni..) ja niiden osalta tarjous pyydetään jostain muualta - tosin tämä oli alunperinkin suunnitelmissa.
Keittiömaailmassa suunniteltiin samalla kodinhoitohuone+pukuhuone yhdeksi kokonaisuudeksi, ts. kodinhoitohuoneen kaluste- ja värilinja jatkuu myös pukuhuoneessa. Todella hyvä kokonaisuus, tykättiin kovasti. Niistä ei tässä sen enempää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti