perjantai 2. maaliskuuta 2012

Takkahaaveita..

Takan valinta on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Aloitin google-haulla "takka", hakusanaksi jalostui myöhemmin "leivinuunitakka". En tiedä, onko tämä talonsuunnitteluhaaveista järkevin, mutta tällä hetkellä se innostaa. Ajatus lähti liikkeelle takan sijoittelusta, se kun tulee avoimeen keittiö-olohuonetilaan suurinpiirtein keskelle, sivuseinälle.

Hankaluuksia on aiheuttanut lähinnä se, etten ymmärrä hormeista, lämmityskapasiteeteista jne yhtään mitään..

Ollaan yritetty pohtia, olisiko leivinuunille oikeasti käyttöä. Ajatuksen tasolla olisi ihana paistaa/lämmittää joululaatikot ja ehkä jopa joulukinkku leivinuunissa. Tai hauduttaa riisipuuroa tai karjalanpaistia..

Montaa mallia ollaan katsottu ja haaveiltu, mutta tällä hetkellä ajatuksissa on eniten Tiilerin Mikael-malli <3

Mikäli olen teknisiä tietoja oikein lukenut, tämän takan ollessa pääliliittymätakka sen pitäisi sopia meille?

Tässä takassa ei varsinaista leivinuunia ole, vaan takan yläosassa on lämpiöuuni. Mainoksissa luvataan yläosaankin 220astetta, mutta mikä lienee todellisuus sitten.. Googlettelemalla löysin "tietoa", että noihin kypsennyslämpötiloihin päästäkseen takkaa pitäisi lämmittää monta päivää peräkkäin (esim joulukinkun paistamista varten), mutta toisaalta; meidän käyttöön se varmaan kävisi justiinsa niin. Haudutus luulisi onnistuvan ihan peruskäytölläkin. Tarkemmin tietävät voivat kertoa? Toki meinataan näitä asioita vielä Tiileriltä tiedustella. Taidan kuitenkin pitää takan ulkonäköä, edullista hintaa ja sisustustyyliin sopivuutta täydellisiä ruoanlaittovalmiuksia suurempina kriteereinä, koska todellisuudessa sille leivinuunille ei kovinkaan paljon kypsennyskäyttöä olisi. Kuitenkin se haudutusmahdollisuus kiinnostaa niin paljon, että kokonaan leivinuuni-/lämpiöuunimahdollisuudesta en tahtoisi luopua.












14.3.2012 Laitoin Tiiilerille lisäkysymyksiä Mikael-takasta ja samalla myös K-raudalle tarjouspyynnön takasta muurattuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti